Hetki vangittuna kuvaan

admin Post in Ei kategoriaa
0

Kävin joulun alla Tukholmassa tutustumassa Fashion!-näyttelyyn Fotografiska:ssa. Siellä ihastuin Richard Avedonin 1950-luvulla ottamiin muotivalokuviin. Hän on saanut niihin ikuistettua hetken niin, että kuvasta voisi heti kertoa tarinan tai jopa kirjoittaa romaanin. Ihmisten ilmeet ja eleet kertovat lukuisia asioita kuluvasta hetkestä etenkin Casino-sarjan valokuvissa. Kuvattavien katse puhuu katsojalle ja kutsuu viipymään kuvan luona miettien tuota tarinaa.

Hetken vangitsemisen taitoa olen ihastellut myös tätini miehen ottamissa valokuvissa. Hän osaa vangita tilanteet, eleet ja ilmeet niin, että ne koskettavat katsojan tunteita. On upeaa, kun kuva koskettaa tunnetasolla ja saa ihmisen nauramaan tai itkemään.

Tuon saman tilanteen vangitsemistaidon haluaisin itsekin omata. Ehkäpä senkin oppii harjoittelemalla eli kuvaamalla vai onko se sittenkin kuvaajan geeneissä?

« Prev: :Next »

Leave a Reply